Tietoa minusta

Diplomi-insinööri (valm. v. 1999) Tuulia Helmisola on pitkän linjan energiahoitaja / parantaja (healer), joka löysi tiensä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin pariin viime vuosituhannen puolella homeopatiaopintojen kautta.

Tästä matka jatkui perehtyen sairauksien henkisiin syihin ja mitä moninaisimpiin kokonaisvaltaisen hoitamisen menetelmiin.

2000-luvun alkupuolella Tuulia aloitti useita vuosia kestäneen henkisen koulutuksen, josta hän valmistui henkiseksi hoitajaksi ja opettajaksi. Hän alkoi tehdä healing-energiahoitoja vuonna 2005 osana tätä koulutusta. Hän myös toimi henkisen koulutuskeskuksen opettajana.

Tuulia on työskennellyt numerologina vuodesta 2008 ja manifestointi-kouluttajana vuodesta 2018.

Vuosina 2023-2024 hän syvensi energiahoito-oppejaan täysin uudessa koulutuksessa. Käytännön hoitotyössä saadut tulokset ovat olleet ilahduttavia, välillä suorastaan hämmästyttäviä.

Tuulia kehittää edelleen kykyjään auttaa asiakkaitaan mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Hän valmistui joulukuussa 2025 hyväksytysti ayurvedan perusopinnoista. Ihan viime aikoina Tuulia on perehtynyt kehon puhdistamiseen haitallisista aineista (mm. raskasmetallit) ja ionisoidun veden käyttöön terveyden tukemisessa.

Opittujen taitojen syventäminen ja soveltaminen jatkuu.

Ota vain rohkeasti yhteyttä Tuuliaan, mikäli nämä aiheet kiinnostavat sinua ja haluat hyödyntää niitä omassa kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissasi. Voitte yhdessä katsoa, millainen kokonaisuus sinua palvelisi parhaiten. Maantieteellinen etäisyys ei ole este.

energiahoitaja Tuulia